Nugetit jokaisen makuun

Tämä ruoka on meillä löytänyt paikkansa, maistuu koko perheelle. Maistu jopa niin hyvin että kaikki meni. Elikkäs itse tehdyt nugetit tatziki kastikkeella. Ohjeen olen joskus löytänyt yhteishyvä lehdestä ja tatziki meni ihan mututuntumalla itse päättelemällä.


Ohje

1kg Broilerin rintafileitä paloiteltuna
Noin 100g voisulaa
Sitruunapippuria ja suolaa maun mukaan
Paahtoleipää murennettuna leivitykseen.

Murenne paahtoleipää, mielellään jo kuivia. Itellä ei löytynyt niin käytin leivät paahtimen kautta. Lisää mausteet. Kasta kanapalat voisulassa ja pyöritä leipämurusissa ja laita pellille. 200 astetta ja noin 20min

Tatzikiin laitoin turkkilaista jugurttia, valutin raastetun kurkun ja lisäsin seokseen. Raastoin valkosipulin,lisäsin suolaa ja tuoretta minttua pilkottuna.

Jälkkäriksi meillä oli pipari-torttuja, kuvan näin kinuskikissan sivuilla :) omat tortut ei näyttänyt kyllä yhtä hienoilta kuin siellä mutta maku oli ihan hyvä. Käytin luumuhilloa ja viikunahillolla, lapset sano että ei jatkoon! Itselle ne maistu ihan hyvin, mutta ei niin hyvin että toisen kerran tekisin.






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Älyttömän helppo kebab kastike

Viiden päivän mehupaasto, mitä se teki ja tuntemukset

Ne terveellisemmät vohvelit